Blogin Tarina

Muistan ne kaikki vanhat rakennukset läheltä  lapsuuteni kotia: kummitustalon, vanhan aseman, vesitornin ja ladot tien molemmin puolin. Kaikkiin näihin rakennuksiin liittyi salainen tarina, jota kehittelin vuosien aikana päässäni. Rakennukset sisälsivät arkista mystiikkaa. Niihin liittyi jotain sellaista, joka ei kuulunut omaan turvalliseen ja keskiluokkaiseen lapsen elämääni. Kummitustalossa asui noita, asemalla juoppoja ja latojen takaa löytyi pääkalloja. Vesitorni piti muuten vaan turvallisuussyistä kiertää kaukaa. 

Ihailin asemarakennusta jo siinä  iässä, kun muut tytöt vasta haaveilivat prinssistään ja pastellisävyisistä taloista taajamassa. Istuin yksin aseman kivetyllä portaalla ja kuvittelin kaikkia niitä ihmisiä, jotka aikoinaan siitä edestäni olivat nousseet junaan. Joskus myöhemmin  siirryin aseman aulan sisälle haaveilemaan. Vesitornin tarkastin ennen kuin se romahti. Ahmin historiallisen vanhoja tyttökirjoja ja elin menneisyydessä. Tulevaisuudessa haaveilin asuvani siinä tiilisessä Kummitustalossa.

Eikä tarinan kerronta mihinkään hävinnyt. Kasvoin aikuiseksi ja tutkin yhä vanhoja rakennuksia ja niiden historiaa suurella mielenkiinnolla. Uusissa asuinpaikoissa kiersin hyvin huolella ympäristön ja noteerasin kaikki kauniit ja vähemmän kauniit rakennukset. Ulkomailla  matkustellessa en ehtinyt museoihin, mutta kuvasin mielelläni ränsistyneitä asuinalueita. Kateellisena luin sisustuslehtien loft-asunnoista tai vesitorniprojekteista. Asuntojen myyntipalstat kuuluivat suosikkilukemistooni.

Kuvittelin itseni jokaisen ränsistyneen talon omistajaksi. Olin ihmeitä tekevä  ja pelastava enkeli, jonka käsissä rähjäromantiikka sai ilman minkäänlaista ammattitaitoa tai varallisuutta uuden, asuttavan muodon. Ahdistuin autioituneista taloista ja tunsin sydämeni pakahtuvan niistä kaikista tarinoista, joita taloilta jäi kertomatta, kun kukaan ei niistä enää huolehtinut.

Viimein päädyin omaan autiotalooni. Syksyllä 2009 muutimme perheeni kanssa puolisen vuotta tyhjillään olleeseen taloon. Aloimme rakentamaan omaa tarinaamme, hieman realistisempaa kuin aiemmat kuvitelmani olivat olleet. Talo on vanhan myllyn päärakennus, myllyn ja vanhan pirtin rauniot pihapiirissä kertovat menneistä ajoista.

Olen siis harrastanut aina vanhojen rakennusten ihailemista, tutkimista ja pohtimista. Äskettäin sain vasta kuitenkin tietää harrastukselleni mahdollisen nimen: Urban Exploration. Silloin kun harrastus saa hienon vieraskielisen nimen, siitä on varmasti syytä kirjoittaa blogia. Eli tässä olemme.

Oma versioni Urban Explorationista on hieman maalainen karvalakkimalli, sillä liikun enemmän maaseudulla kuin kaupunkiympäristöissä. En myöskään bongaa autiotaloja tarkoituksella, vaan pikemminkin tutustun niihin, jos satun vahingossa ohi kulkemaan. Pyrin kuitenkin näillä 
"ohikulkumatkoillani" noudattamaan UE:n eettisiä ohjeita. Jätän  usein mielelläni kokonaan tunkeutumatta sisälle rakennuksiin, joihin minulla ei ole poikkeuksellista mielenkiintoa Pyrin keskittymään pikemminkin itse arkkitehtuuriin kuin rakennusten ihailemiseen sisältäpäin. 

Olkoon siis harrastukseni urbaania löytöretkeilyä tai ei, Toivon joka tapauksessa, että nautit kuvistani ja pienistä kauniista tarinoista -jokaisen niiden takana on minun nautintoni ja aikuisiän mielikuvitushetki.